Tekoäly voi olla sekä uhka että mahdollisuus, kuten se itsekin itseään arvioi. Mitä todennäköisimmin se on molempia. Ihmiskunnalla on ilmastollisten ja sosiaalisten kriisien keskellä myös yksi suuri tienristeys edessä: kuinka suhtautua tekoälyyn? Pyritäänkö AI lakaisemaan maton alle, piilottamaan, kieltämään, hävittämään, unohtamaan ja jättämään huomiotta? Vai pyrimmekö vaikuttamaan siihen, että se kehittyisi oivaksi apukädeksi huonon hallitsijan sijaan?
Mitä todennäköisemmin yritykset unohtaa koko tekoälyn olemassaolo ja sen tulevaisuuden vaikutukset meidän kaikkien elämäämme, jäävät yrityksiksi. Tekoäly on jo täällä, ja aikomukset ottaa useita askelia kehityksessä taakse päin todennäköisesti epäonnistuvat. Tekoälyn aluevaltaukset lisääntyvät päätähuimaavaa vauhtia. Todennäköisesti meillä on pian sukupolvi, joka ei muista aikaa ennen tekoälyä, kuten meillä jo on sukupolvi, joka ei muista aikaa ennen internetiä.
Voimmeko valjastaa tekoälyn henkilökohtaiseksi assistentiksi? Voiko oppilaansa oppimistavat tunnistava opettajabotti avustaa oppilasta kotitehtävissä, tai etäopettaa? Voimmeko haravoida internetin loputonta datamassaa tekoälyn avulla ja poimia olennaisimmat? Tämä kaikki voi kääntyä meille hyödyksi, jos olemme kyllin viisaita muistamaan, että tekoäly ei voi saada jalansijaa kaikkitietävänä oraakkelina eikä omaa agendaansa toteuttavana itsevaltiaana.
Tekoäly kykenee käsittelemään ja tarjoamaan käsittämättömän määrän tietoa, mutta se on silti vain tekijöidensä summa. AI tarjoilee sellaista tietoa ja sellaisia asenteita, mitä ihminen on itse sille syöttänyt, joko hyvää tai pahaa. Tekoäly on olemassa olevaa dataa tarjoileva robotti, joka ei itsessään kykene tuntemaan empatiaa, ehkä opittua digiempatiaa, mutta ei koskaan sellaista lämpöä, jota vain ihminen voi toiselle osoittaa. AI ei voi luoda inhimillisen ihmeellistä, rosoista, suurista tunteista kumpuavaa uutta luovaa taidetta tai ajatella uusia, ajattelemattomia ajatuksia!
Tekoälyn tulevaisuus riippuu eniten sen kehittäjistä ja käyttäjistä. Kuinka me itse suhtaudumme tekoälyyn, kuinka opimme sitä eettisesti ja vastuullisesti kehittämään ja hyödyntämään. Digitaalisen vallankumouksen piti aikoinaan vapauttaa meille ihmisille aikaa olennaiseen: olemiseen ja läsnäolemiseen. Läsnäolemisen sijaan olemme usein läsnä vain diginä ja luovuutta vapauttavan joutenolon sijaan suoritamme jotakin jatkuvasti. Toivottavasti tekoälyn kohdalla olemme viisaampia, ja valjastamme sen vapauttamaan meille aikaa todelliseen, inhimilliseen läsnäoloon: aikaan istua lapsen iltavuoteen vierelle lukemaan satua, pitämään vanhusta kädestä ja kahvittelemaan ystävän kanssa kasvotusten!
Tekoäly on täällä, halusimme tai emme, ja meidän tehtäväksemme jää tekoälyn uhkien minimoiminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen. Toivottavasti onnistumme tekemään siitä hyvän rengin, sillä isäntänä se on epäilyttävä.