Maria Utriaisesta tuli Harry Potter -fani yhdessä kesässä. ”Kun kesäloma alkoi, äiti otti minut mukaan peltotöihin ja kysyi haluaisinko samalla kuunnella äänikirjana Harry Potteria. Kuuntelin ensimmäisen kirjan, minkä jälkeen katsoimme elokuvan isän ja siskon kanssa. Sitten lainasin kirjastosta toisen Harry Potterin, ja nyt luen kolmatta kirjaa” kertoo Maria Utriainen, 7 v. ”Tykkään Pottereista, koska niissä tapahtuu niin paljon mielenkiintoisia asioita.” Lukukokemus verrattuna äänikirjan kuuntelemiseen ei hänen mielestään eroa kovin paljoa. ”Joskus kirjasta saatan lukea pieniä pätkiä seuraavalta sivulta, jos on joku jännä kohta tulossa. Sellaista ei voi äänikirjan kanssa tehdä. Lukiessa myös keskittyy paremmin tarinaan”. Kirjan ja elokuvien lisäksi hän on kuunnellut Pottermania-nimistä podcastia. ”Siinä ei ole juonipaljastuksia, mutta vähän niin kuin makupaloja seuraavista kirjoista”. Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi? ”No tietenkin Harry Potter nelosen!”.
”Se oli tosi kiva, yksi lempikirjoista! Parasta, että ne etsiväkaverit etsi yhtä tyyppiä, ja alku oli tosi kiva. Loppu oli yllättävä, mutta ei kerrota mitä siinä lopussa tapahtuu. Kuvat oli hyviä välissä, oli kiva kuvitella että kirja oli totta! En olisi halunnut lopettaa lukemista välillä, kun oli niin kiva kirja. Suosittelen muille! Aion lukea jatko-osat ainakin niin, että kuuntelen kun mulle luetaan.”
Niin meidän aikuisten kuin lastenkin elämä on täynnä digiä. Vaikka onkin tutkittu, että paperilta luettu ja käsin kirjoitettu integroituu paremmin muistimme sopukoihin kuin digitaalisten versioiden pohjalta, voimme kuitenkin hyödyntää kaikkia mahdollisuuksia lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen ja innostuksen nostattamiseen!
Usein lapsilla on ajoittain intohimoisiakin mielenkiinnon kohteita: sarjoja, hahmoja, elokuvia, bändejä… Jos me aikuiset onnistumme otollisella ajalla tarjoilemaan innostavia virikkeitä, on mahdollista, että lapsi innostuu myös aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta ja jopa kirjoittamaan jatkotarinaa itse. Joskus uuden kirjan tarina tempaa niin mukaansa, että se onkin luettu takapenkillä jo kauppamatkalta kotiin ajellessa.
Usein vahva kiinnostus jostakin aihealueesta, vaikkapa supersankarihahmoista tai elokuvasta lähtevä innostus, voi johtaa aiheen googlailuun ja lisätiedon etsintään. Tiedonhankinta on yksi monilukutaitojen tärkeä osa-alue, ja sitä on viisasta opetella aikuisen tuella. On tärkeää pohtia, mistä löytyy luotettavaa tietoa ja kuinka erottaa luotettava tieto vähemmän uskottavasta informaatiosta. Tiedonetsintä johtaa helposti myös kirjastokäyntiin aiheen ympäriltä löytyvän kirjallisuuden löytämiseksi.
Ja jos mahdollisuus annetaan, voi aikuisen läppärillä kirjoittaminen olla innostava lisäelämys. Silloin supermänit ja bätmänit saattavat päästä aivan uusiin sfääreihin pikkukirjoittajien tarinoissa!
Tekoäly voi olla sekä uhka että mahdollisuus, kuten se itsekin itseään arvioi. Mitä todennäköisimmin se on molempia. Ihmiskunnalla on ilmastollisten ja sosiaalisten kriisien keskellä myös yksi suuri tienristeys edessä: kuinka suhtautua tekoälyyn? Pyritäänkö AI lakaisemaan maton alle, piilottamaan, kieltämään, hävittämään, unohtamaan ja jättämään huomiotta? Vai pyrimmekö vaikuttamaan siihen, että se kehittyisi oivaksi apukädeksi huonon hallitsijan sijaan?
Mitä todennäköisemmin yritykset unohtaa koko tekoälyn olemassaolo ja sen tulevaisuuden vaikutukset meidän kaikkien elämäämme, jäävät yrityksiksi. Tekoäly on jo täällä, ja aikomukset ottaa useita askelia kehityksessä taakse päin todennäköisesti epäonnistuvat. Tekoälyn aluevaltaukset lisääntyvät päätähuimaavaa vauhtia. Todennäköisesti meillä on pian sukupolvi, joka ei muista aikaa ennen tekoälyä, kuten meillä jo on sukupolvi, joka ei muista aikaa ennen internetiä.
Voimmeko valjastaa tekoälyn henkilökohtaiseksi assistentiksi? Voiko oppilaansa oppimistavat tunnistava opettajabotti avustaa oppilasta kotitehtävissä, tai etäopettaa? Voimmeko haravoida internetin loputonta datamassaa tekoälyn avulla ja poimia olennaisimmat? Tämä kaikki voi kääntyä meille hyödyksi, jos olemme kyllin viisaita muistamaan, että tekoäly ei voi saada jalansijaa kaikkitietävänä oraakkelina eikä omaa agendaansa toteuttavana itsevaltiaana.
Tekoäly kykenee käsittelemään ja tarjoamaan käsittämättömän määrän tietoa, mutta se on silti vain tekijöidensä summa. AI tarjoilee sellaista tietoa ja sellaisia asenteita, mitä ihminen on itse sille syöttänyt, joko hyvää tai pahaa. Tekoäly on olemassa olevaa dataa tarjoileva robotti, joka ei itsessään kykene tuntemaan empatiaa, ehkä opittua digiempatiaa, mutta ei koskaan sellaista lämpöä, jota vain ihminen voi toiselle osoittaa. AI ei voi luoda inhimillisen ihmeellistä, rosoista, suurista tunteista kumpuavaa uutta luovaa taidetta tai ajatella uusia, ajattelemattomia ajatuksia!
Tekoälyn tulevaisuus riippuu eniten sen kehittäjistä ja käyttäjistä. Kuinka me itse suhtaudumme tekoälyyn, kuinka opimme sitä eettisesti ja vastuullisesti kehittämään ja hyödyntämään. Digitaalisen vallankumouksen piti aikoinaan vapauttaa meille ihmisille aikaa olennaiseen: olemiseen ja läsnäolemiseen. Läsnäolemisen sijaan olemme usein läsnä vain diginä ja luovuutta vapauttavan joutenolon sijaan suoritamme jotakin jatkuvasti. Toivottavasti tekoälyn kohdalla olemme viisaampia, ja valjastamme sen vapauttamaan meille aikaa todelliseen, inhimilliseen läsnäoloon: aikaan istua lapsen iltavuoteen vierelle lukemaan satua, pitämään vanhusta kädestä ja kahvittelemaan ystävän kanssa kasvotusten!
Tekoäly on täällä, halusimme tai emme, ja meidän tehtäväksemme jää tekoälyn uhkien minimoiminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen. Toivottavasti onnistumme tekemään siitä hyvän rengin, sillä isäntänä se on epäilyttävä.
”Valitettavasti en voi ennustaa tulevaisuutta, mutta voin esitellä muutamia mahdollisia suuntauksia ja ajatuksia siitä, miltä Suomen lukeva tulevaisuus voisi näyttää:
Digitalisaatio ja teknologia: Lukeminen on siirtynyt yhä enemmän digitaalisiin muotoihin, kuten sähköisiin kirjoihin, verkkolehtiin ja äänikirjoihin. Teknologian kehittyessä voimme odottaa uusia innovaatioita, kuten virtuaalitodellisuuteen perustuvia lukukokemuksia tai personoitua kirjallisuutta.
Monimuotoisuus ja inklusiivisuus: Lukemisen tulevaisuudessa korostuu todennäköisesti monimuotoisuus ja inklusiivisuus. Kirjat ja tarinat voivat edustaa entistä laajempia näkökulmia, kulttuureita ja taustoja, mikä rikastuttaa lukukokemusta ja edistää ymmärrystä erilaisista elämänkokemuksista.
Oppiminen ja koulutus: Lukemisella on tärkeä rooli oppimisessa ja koulutuksessa. Tulevaisuudessa voimme odottaa digitaalisten oppimisalustojen ja älykkään personoinnin nousua, joka auttaa yksilöitä oppimaan tehokkaammin omien vahvuuksiensa ja heikkouksiensa mukaisesti.
Yhteisöllisyys ja jakaminen: Sosiaalisen median ja verkkoyhteisöjen myötä kirjojen ja tekstien jakaminen sekä lukukokemusten keskusteleminen voivat tulla entistä merkittävämmäksi osaksi luku- ja kirjallisuuskulttuuria.
Fyysisten ja digitaalisten lukuelämysten yhdistyminen: Kirjakaupat ja kirjastot voivat edelleen tarjota fyysisiä lukuelämyksiä, mutta samalla ne voivat yhdistyä digitaalisiin alustoihin tarjoten laajempaa valikoimaa ja helppokäyttöisempiä palveluita.
Lukemisen merkitys hyvinvoinnille: Lukemisella voi olla positiivinen vaikutus ihmisten henkiseen hyvinvointiin. Tämä tietoisuus voi johtaa lukemisen integroimiseen osaksi terveydenhoitoa ja stressinhallintaa.
Ilmastotietoisuus ja ekologisuus: Kirjallisuus voi toimia välineenä ympäristötietoisuuden lisäämisessä ja ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Kirjojen aiheet voivat heijastaa ympäröivää maailmaa ja kannustaa ekologisesti kestäviin valintoihin.
On tärkeää huomata, että nämä ovat vain arvailuja eikä varmoja ennusteita. Tulevaisuus riippuu monista tekijöistä, kuten teknologisesta kehityksestä, yhteiskunnallisista muutoksista ja ihmisten mieltymyksistä. Suomen lukeva tulevaisuus todennäköisesti sisältää monenlaisia mahdollisuuksia ja haasteita, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten lukemista arvostetaan ja harjoitetaan.”
Tässä taannoin kysyin itseltäni, milloin olen kokenut olevani onnellinen. Mietin elämäni suuria ja pieniä hetkiä ja onnistumisen kokemuksia, mutta jokaiseen liittyi joku varjo. Omat pelot ja epäilykset, alemmuudentunteet tai toisten tölväisyt ovat lähes aina varjostaneet niitä tilanteita, jotka oli tarkoitettu iloon. Sitten huomasin, että vain ne hetket olivat varjottomia, jotka olin viettänyt kirjojen kanssa. Täydellinen uppoutuminen mielikuvituksen mahdollistamaan maailmaan ovat kyenneet rentouttamaan mielen! Tästä on kerrottava LUKEVALLE TULEVAISUUDELLEKIN.
Takellellen ja tankaten. Minulla on tallessa vieläkin kirjoja, joihin on piirretty merkki: tähän saakka pääsin tänä päivänä. Äiti kannusti: lue vaikka vain viisi riviä. Luin, koska tiesin, että lukukukko munisi aherruksen jälkeen. Suljin kirjan ja seuraavana päivänä kirjan aukeamalta löytyi kuin löytyikin 50-penninen tai namu. Ja siitä palkinnosta voimaantuneena siis seuraavat viisi riviä. Oman itsenäisen lukukokemuksen saavuttaminen on yksi maailman hienoimmista asioista. Voin kuulla toista ja tulla itsekin kuulluksi. Jossakin vaiheessa kirjainten kummallinen kyky muodostaa sanoja ja ajatuskokonaisuuksia valloittaa lapsen kuin lapsen. Mutta lapsi ja nuori tarvitsee kannustusta tämän maailmankansalaisen taidon tavoittamisessa. Enoni opetti yliopistonuoria ja kehotti heitä hoitamaan lasten lukutaitoa jo vuosikymmeniä sitten. Antakaa mahdollisuus lukea ja kiittäkää, vaikka lukisivat vain muro- tai maitopurkin tekstiä ruokapöydässä!
Oman elämäni kasvu- ja kasvatuskavereita ovat siis olleet kirjat. Olen kasvanut juurevasti Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla sekä Sinuhe egyptiläisen maailmoissa. Siitä pikku hiljaa ehdotettiin, jos haluat, venäläisiä suuria mestareita ja muita tähtituotteita. Historialliset romaanit ja jopa hömpän hömppä – noin asiallisesti ajatellen – vaikkapa Angelika-sarjan myötä mukaansatempaavat rakkausluritukset ovat tilkinneet ajanvietteen, mutta myös tiedon tarvetta. Tästä viisastuneena luimme omalle tyttärellemme satoja ellei tuhansia sivuja valikoitua lasten- ja nuorten kirjallisuutta. Yhteisiin iltahetkiin kuuluivat perheen yhdessäolo ja aina yhtä kiinnostava kirja.
Kultaisista kirjakavereista puheen ollen unohtumattomia olivat Tammen kultaiset lastenkirjat. Kani kuriton oli ehdottomasti oma suosikkini. Kertomus ei sinänsä saanut tyttölasta haltioitumaan, mutta kirjassa oli yksi hyvä puoli: siinä ei ollut yhtään pelottavaa kuvaa tai asiaa. Sitä saattoi siis lukea silloinkin, kun oli yksin kotona. Kuvitella, että kirjaa painetaan yhä edelleen! Viisikoistani on vielä monta vanhaa kirjaa tallella. Muistan, miten seisoin pienen kivijalkakaupan, kirjakaupan ovella uutta painosta odottamassa. Jokohan se on ilmestynyt. No, ihanaa! Kirjoihin voi siis solmia läpi elämän kestäviä kirjasuhteita. Tahtoisin säilyttää ne kaikki. Mutta kirjan funktio on ilon ja tiedon tuottaminen. Minulle on opetettu, että kirja kuuluu kiertoon luettavaksi, ei hyllyssä säilöttäväksi. Kiertoon siis vaikka kuinka kirpaisisi!
Yhdestä oppimastani periaatteesta olen aikojen saatossa luopunut. En enää ole sitä mieltä, että kun kerran kirjan aloittaa, se on luettava loppuun vaikka hampaat irvessä. Ei siirretä ruokailutottumuksia kirjallisuuden maailmaan: eihän lautastakaan enää pakoteta syömään tyhjäksi siitäkin huolimatta, että on jo kylläinen. Sama pätee, ellei enemmänkin mielen ravinnon suhteen. Saa ja pitää valikoida ja arvostaa omaa lukukokemustaan. Saapa nähdä, miten käy, kun aloitan kirjan 50 vaarallisimmasta suvusta. Ikuisena optimistina on houkutus ajatella, että meikäläinenkin voitaisiin mainita!
Joroisten Leipomon Kuvansin kahvilaan avautui tänään kiertokirjojen lukunurkka! Kirja-aarteet testattiin heti kahvin ja herkkujen äärellä. Eikä aikaakaan, kun muitakin asiakkaita uskaltautui kirjoja kurkkimaan ja vaihtamaan lukukokemuksia ja -muistoja oman elämän varrelta. Ja mikä huikeinta, kahvilan henkilökunnastakin ilmoittautui yksi intohimoinen lukutoukka! Ihanaa yhteisöllisyyttä!
Lukeva tulevaisuus -hanke oli mukana Joroisten Elävä Maaseutu -messuilla yhdessä Joroisten Lukion kanssa. Aurinkoiseen päivään mahtui monta upeaa keskustelua lukutaitojen tärkeydestä ja uusia ideoita lukutietouden lisäämiseksi. Elekielestä päätellen Oma Sp:n kuuttikin innostui lukutaitojen tärkeydestä.
Monta uutta ajatusta saatiin vireille, ja pian käynnistetään muun muassa toimet Joroisten Leipomon kanssa lukunurkkauksen rakentamiseksi Joroisten Leipomon Kuvansin kahvilaan. Kuinka ihanaa viettää hetki aikaa kirjan äärellä kuuman kahvikupin ja leivonnaisen kera! Kahvilan kirjapisteelle saa myös tuoda kirjoja, lainata hyllystä kirjan tai ottaa jonkun omaksikin! Palaamme pian asiaan, kun kahvilan kirjahylly avautuu!
Syyslukukausi on alkanut ja lukutaitotoimet sen mukana. Olemme riemuksemme saaneet ihanan oman tilan yläkoulun lukutunteja varten. Lukuryhmän oppilaat voivat nauttia niin sohvista kuin säkkituoleista valossa kylpevässä, rauhallisessa huoneessa! Alakoululaisilla onkin ollut jo ennestään oma lukutila käytössään.
Olemme ryhtyneet myös hahmottelemaan Tiedelukutaidot-konseptia, jonka tukemana matemaattisten aineiden opettajat voivat erityisesti painottaa monilukutaitoja opetustyössään. Tärkeänä osana tiedelukutaitoja on kyky erottaa relevatti tieto vähemmän merkityksellisestä, oppia kriittisiä medialukutaitoja ja oppia tiedonetsimistaitoja. Tiedeartikkelit ja tiedeuutiset integroidaan osaksi opetusarkea.
Uutisia innostuimme tarjoamaan oppilaille myös aamunavausten yhteydessä. Keskiviikkoisin oppilaat saavat luettavaksi ja keskustelunaiheeksi jonkun nuorten arkea ja mielenkiinnonkohteita käsittelevän uutisen. Perjantain uutisten suhteen teemme yhteistyötä ympäristöhankkeemme kanssa ja perjantain uutiset käsittelevätkin ympäristöaiheita ja kestävää kehitystä.
Valmistelemme syksyn iloksi myös lukuretkeä Torstilan kartanoon. Seitsemännen luokan oppilaat pääsevät sukeltamaan paikalliseen kartanokulttuuriin ja -historiaan jännittävienkin kartanolegendojen ja tarinoiden myötä. Tarinoita ja faktatietoja Joroisten kartanoista saimme Joroisten musiikkipäivien Kulttuuritarinat soimaan -hankkeen avustuksella. Iso kiitos myös heille ja Torstilan kartanon isäntäväelle jo etukäteen!
Kevään viimeiset oppitunnit ovat käsillä ja kesätunnelmat ovella. Päätimme Joroisten yhtenäiskoululla ilahduttaa ja piristää ystäviä ja läheisiä postikortilla! Oppilaat saivat suuren kasan kortteja ja postimerkkejä ja mahdollisuuden valita itse läheisen tai kaverin, jota korttiterveisellään ilahduttaa.
Enää eivät postimerkit, osoitteen kirjoittaminen ja ylipäätään vanhan etanapostin käyttö ole itsestäänselviä asioita lapsille ja nuorille. Voi olla, että yhdessä etsitään ensimmäistä kertaa paikkakunnan postinumeroa tai pohditaan postimerkin paikkaa kortin kulmassa. Tutustuminen menneiden sukupolvien kommunikaatiotapoihin on aiheellinen tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin sydän pamppaillen juostiin postilaatikolle katsomaan, olisiko ulkomaan kirjekaverilta tänään tullut kirje tai kortti!
Nykyajan reaaliaikaisten pikaviestien maailmassa monelle ajatus päivien ja viikkojenkin kirjepostin odotuksesta tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Saattoi olla, että kirjeessä ystävälle avasi sydämensä suurimmat salaisuudet ja ajatukset, ja joutui viikon jos toisenkin odottamaan vastareaktiota kirjeen seilatessa valtameren yli tai matkatessa postiauton takatilassa.
Kirjepostin aikaan jokainen sana, ajatus ja lause olivat tarkkaan punnittuja ja harkittuja, hitaasti ja rauhassa kirjoitettuja. Matkalla sinne postilaatikolle saattoi haistaa keväisen tuomen tuoksun, tuntea hiekanmurut varpaissa ja tarkastella uteliasta oravaa käpyjä keräilemässä. Kuinka paljon menetämmekään, kun tuijotamme kärsimättöminä yksinomaan älylaitteiden tummia ruutuja? Voiko käydä niin, että kaikki kaunis ja ihana ympärillä jää kaikessa kiireessä huomaamatta?
Snailmail – etanaposti… Oppipa sitä menneinä vuosina kärsivällisyyttäkin, kun viidentenä, kuudentena tai seitsemäntenä päivänä sinne postilaatikolle riensi kirjettä odotellen. Mutta sitäkin tärkeämpiä olivat ystävän sanat, paperille kirjoitetut ajatukset ja tunteet, kortti jääkaapin ovessa tai paperille piirretty ja siististi leikattu sydän peiliin teipattuna.
