Arnevi-äidin haastattelemana:
Maria Utriaisesta tuli Harry Potter -fani yhdessä kesässä. ”Kun kesäloma alkoi, äiti otti minut mukaan peltotöihin ja kysyi haluaisinko samalla kuunnella äänikirjana Harry Potteria. Kuuntelin ensimmäisen kirjan, minkä jälkeen katsoimme elokuvan isän ja siskon kanssa. Sitten lainasin kirjastosta toisen Harry Potterin, ja nyt luen kolmatta kirjaa” kertoo Maria Utriainen, 7 v. ”Tykkään Pottereista, koska niissä tapahtuu niin paljon mielenkiintoisia asioita.”
Lukukokemus verrattuna äänikirjan kuuntelemiseen ei hänen mielestään eroa kovin paljoa. ”Joskus kirjasta saatan lukea pieniä pätkiä seuraavalta sivulta, jos on joku jännä kohta tulossa. Sellaista ei voi äänikirjan kanssa tehdä. Lukiessa myös keskittyy paremmin tarinaan”. Kirjan ja elokuvien lisäksi hän on kuunnellut Pottermania-nimistä podcastia. ”Siinä ei ole juonipaljastuksia, mutta vähän niin kuin makupaloja seuraavista kirjoista”.
Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi? ”No tietenkin Harry Potter nelosen!”.