Lukugallup – Jaakko Kuronen

Lukugallupissa haastateltavana Jaakko Kuronen, Joroisten kunnanjohtaja.

  • Mukavin lukumuistosi? 

Parhaita lukumuistoja on vahvasti kaksi, ensimmäinen tulee ihan lapsuudesta. En muista minkä ikäisenä, mutta hirveästi urheilua fanittaneena luin kuvitteellisen jääkiekkoelämäntarinan. Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, miten lukeminen voi imaista mukanaan. 

Lukemisen räjäyttäjä oli armeijassa Ilkka Remeksen Uhrilento. Olin päivystämässä viikonloppuna ja oli tylsää. Tupakaveri tarjosi kirjaa valvomisen tueksi. Silloin ymmärsin lukemisen ihanuuden, kuinka se on parempaa kuin elokuvien katsominen! Luin sen jälkeen kaikki Remeksen teokset. Nukahdin tämän lukuelämyksen jälkeen monta vuotta kirjaa lukemalla.

  • Missä lukutaidosta on ollut sinulle hyötyä? 

Väittäisin että ihan kaikessa, että on pystynyt opiskelemaan ja työelämässä kaikki tehtävät ovat vaatineet luku- ja kirjoitustaitoja. Ne ovat olleet keskeisimpiä taitoja työelämässä. Heräsin asiaan vähän myöhässä, lukeminen takelteli vielä koulussa. Osasin kyllä lukea teknisesti, mutta jos ei ollut kovin mielenkiintoista luettavaa, en oikein osannut sisäistää lukemaani. Sittemmin ryhdyin lukemaan paljon. 

  • Merkityksellisin lukemasi kirja?  

Aku Ankat olivat lukutaidon kannalta iso tekijä pienempänä, että tuli paljon tekevänä lapsena luettuakin. Merkityksellisin kirja on ehdottomasti armeijassa luettu Remeksen Uhrilento. Siitä lähti lukemisen into, elämänkerta kiekkoilijasta upposi siihen tilanteeseen, mutta Uhrilento-kirjassa oli jännitystä. Elämys kirjan parissa oli vaikuttavampaa ja jännittävämpää kuin elokuvia katsellessa koskaan. Armeijan päivystysvuorokaan ei jännitysromaania lukiessa haitannut yhtään, kun ei kuitenkaan olisi uskaltanut ruveta nukkumaan. Luin kirjan kolmessa päivässä.

  • Äänikirja vai perinteinen kirja? 

Nykyisin illat alkavat äänikirjojen parissa. Kuuntelen usein äänikirjaa nukahtamiseen saakka. Luen paljon työn puolesta päivällä ja siksi lepuutan silmiäni sitten kuuntelemalla äänikirjoja iltaisin. 

  • Mitä haluaisit lukea seuraavaksi? 

Haluaisin lukea seuraavaksi ehdottomasti jotakin jännitysromaaneja. Nyt kuuntelen maailmanpoliittisiin asioihin ja Ukrainaan liittyvää sotakirjallisuutta. Serhi Rudenkon kirjan Sankareiden Kiova– kirjan luin viimeksi, nyt on menossa Maxim Fedorovin Minun Ukrainani -teos. Olen lukenut hiljattain myös kirjat Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikka ja Tuomas Kyrön kirjan Aleksi Suomesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *